Ajoissa olemisen tärkeys: Miksi ympäristöpolitiikka tarvitsee ennakoivaa tutkimusta
Huhtikuu 2026
Strategisen tutkimuksen neuvoston WAWE-ohjelman rahoittama monitieteinen WATERWAYS-hanke tarkastelee Itämeren merireittien käyttöä YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden valossa. Hanke kehittää tutkimusperustaisia työkaluja ajantasaisen tilannekuvan muodostamiseen, riskien arviointiin ja hallintaan sekä kestävien tulevaisuuspolkujen poikkisektoraaliseen yhteiskehittämiseen.
Ympäristöpoliittinen päätöksenteko mielletään usein kiireiseksi tiedonetsinnäksi siinä vaiheessa, kun kriisi on jo päällä. Vaikuttavin politiikka nojaa kuitenkin tieteelliseen perustaan, joka on työstetty jo vuosia ennen päätöksentekohetkeä. Tässä blogikirjoituksessa erikoistutkija Jukka-Pekka Jalkanen pureutuu tutkimustyön näkymättömiin aikajänteisiin: tiedonpuutteen ”hiljaisten signaalien” tunnistamisesta aina rahoitushakujen ja vertaisarviointien monivuotisiin sykleihin.
Ympäristöpolitiikka nähdään usein reaktiivisena prosessina – vastauksena uusiin kriiseihin, tuoreeseen tietoon tai muuttuviin poliittisiin prioriteetteihin. Todellisuudessa vaikuttava päätöksenteko nojaa johonkin paljon vähemmän näkyvään mutta sitäkin vaativampaan: pitkäjänteisesti rakennettuun tieteelliseen perustaan, joka on luotu hyvissä ajoin ennen varsinaista päätöksen tekemistä.
Vahvaa tieteellistä perustaa ei voida rakentaa hetkessä. Siinä vaiheessa, kun päättäjät tarvitsevat vastauksia, tutkimuksen tulisi jo olla olemassa – luotettavaa, arvioitua ja käyttökelpoista. Tämä asettaa tiedeyhteisölle keskeisen haasteen: tulevien politiikkakysymysten ennakointi ja niiden tutkimustyön tekemisen vuosia etukäteen. Tämä edellyttää herkkyyttä tunnistaa paitsi suorat tietotarpeet myös hiljaiset signaalit – ne tiedon aukot, jotka eivät vielä ole akuutteja, mutta todennäköisesti nousevat keskeisiksi tulevaisuudessa.
Tietoaukkojen tunnistaminen on vasta ensimmäinen askel. Niihin vastaaminen edellyttää vahvojen yhteistyörakenteiden luomista. Toimivan tutkimuskonsortion rakentaminen – oikeanlaisen osaamisen kokoaminen eri organisaatioista, tieteenaloilta ja usein myös eri maista – voi viedä helposti vuoden. Tavoitteiden yhteensovittaminen, roolien määrittely ja uskottavan sekä vaikuttavan tutkimussuunnitelman laatiminen vaativat sekä tieteellistä näkemystä että huolellista koordinointia.
Kun hanke käynnistyy, aikajänne pitenee entisestään. Kattava ympäristötutkimus kestää useita vuosia (3–5 vuotta), mikä heijastaa ilmiöiden monimutkaisuutta, aineistojen keruun ja mallitustyön vaativuutta ja analyysin laajuutta. Tulosten valmistumisen jälkeenkin aikaa kuluu ennen kuin ne ovat laajemmin hyödynnettävissä: tieteellinen julkaiseminen ja vertaisarviointi voivat kestää jopa vuoden käsikirjoituksen jättämisestä julkaisuun. Vaikka prosessi on välttämätön laadun varmistamiseksi, se korostaa ennakoinnin merkitystä – tutkimus on aloitettava ajoissa, jotta se ehtii vaikuttaa päätöksentekoon.
Rahoituksen varmistaminen tuo mukanaan uuden epävarmuuden ja ajankäytön ulottuvuuden. Tutkijoiden on käytettävä merkittävä osa työpanoksestaan hakemusten valmisteluun, usein ilman tietoa siitä, mitkä niistä lopulta rahoitetaan. Kun sopivia rahoitushakuja ei ole olemassa, haaste kasvaa entisestään. Tällaisissa tapauksissa tutkijoiden ja organisaatioiden on toimittava ennakoivasti eurooppalaisissa tutkimusagendan määrittelyprosesseissa ja ehdotettava aiheita, jotka yhdistävät tieteelliset mahdollisuudet sidosryhmien tarpeisiin. Näihin agendoihin vaikuttaminen on itsessään pitkäjänteinen prosessi, mutta se voi auttaa varmistamaan, että keskeiset ympäristökysymykset saavat ansaitsemansa huomion.
Tässä mielessä Suomen Akatemian yhteydessä toimivan strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) temaattinen tutkimusrahoitus tarjoaa hyvän esimerkin rahoitusohjelmasta, joka määrittelee kansallisesti merkittävät tutkimustarpeet. STN-rahoitusinstrumentti edellyttää laajaa näkökulmaa jo tunnistettuihin yhteiskunnallisiin haasteisiin, korostaen jatkuvan, monivuotisen vuorovaikutuksen merkitystä poliittisten sidosryhmien ja viranomaisten kanssa. Tieteellinen tieto ei siirry automaattisesti politiikkavaikuttavuudeksi, vaan sitä on aktiivisesti jaettava, käsiteltävä ja sovitettava yhteen poliittisten prosessien kanssa. Tämä tapahtuu usein kansainvälisten kokouksiin lähetettävien asiakirjojen kautta, joiden lähettämistä koskevat tiukat määräajat. Näiden aikarajojen ohittaminen voi johtaa siihen, että edes vahvin näyttö ei tule huomioiduksi oikeaan aikaan.
Oman lisänsä tähän tuo se, että osaa politiikkakysymyksistä, esimerkiksi ilmastoasioita, koordinoidaan EU-tasolla. Tämä tuo mukanaan lisävaiheita, yhteensovittamista ja aikatauluja, jotka voivat pidentää tutkimuksen ja päätöksenteon välistä polkua. Samanaikaisesti tarvitaan usein myös kansallista koordinaatiota teollisuuden ja muiden sidosryhmien kanssa, erityisesti energia, maatalous, kuljetus ja logistiikka ja teollinen tuotanto ovat tällaisia aiheita. Eri tasojen yhteensovittaminen vaatii strategista otetta ja pitkäjänteistä työtä.
Kaiken tämän valossa on selvää, että tieteen rooli päätöksenteossa on ennen kaikkea pitkän aikavälin työtä. Se edellyttää ennakointia, sitkeyttä ja laajaa yhteistyötä. Vaikuttavinta tutkimusta ei useinkaan tuoteta kiireessä akuuttiin tarpeeseen, vaan se on syntynyt vuosien aikana, valmiina juuri silloin kun päätöksenteon ikkuna avautuu.
Ympäristömuutosten kiihtyessä tämän ennakoivan lähestymistavan merkitys korostuu entisestään. Panostamalla varhaiseen tiedontarpeiden tunnistamiseen, vahvoihin tutkimusyhteistyöihin ja tiiviiseen vuorovaikutukseen päättäjien kanssa voidaan varmistaa, että päätöksenteon hetkellä käytettävissä on paitsi tietoa – myös laadukasta, ajankohtaista ja vaikuttavaa näyttöä.